kiitos vuodesta 2015!

Aseman vuosi 2015 on ollut hyvä!

Lukemattomia levyjä on kulkenut kaupan kautta suuntaan ja toiseen, uutuuksista mitä kummallisimpiin käytettyihin löytöihin.

Asemaraina on ollut erityisen ahkerana, videokalusto ei ole juuri lepäämään ehtinyt. Kuvausreissut ovat vieneet Läntsäriltä moneen suuntaan, tuloksina mm. musiikkivideoita Ronskibiitille,Yonalle, Haamulle ja Lempi Joelle.

Äänentoiston kautta ollaan kaiutettu hyvin monenlaisia kuulokuvia hyvin monenlaisissa tilaisuuksissa, eikä läheskään kaikkea studiolla syntynyttä olla vielä kuultu laajemmin…

Tapahtumapuolella ollaan oltu aktiivisia oikeastaan viitenäkymmenenäkahtena viikkona. DJ-soittoja ja livetapahtumia, joista varsinkin lokakuinen Friends Of Asema -ilta jää mieleen hyvin pitkäksi aikaa.

Vuonna 2016 jatketaan pitkälti samoilla raiteilla, mutta skarpataan toimintaa esim. tämän sivuston osalta. Tammikuussa aloittaa innokas uusi harjoittelija kuvapuolella, joten pelkästään perus-setien varassa ei jatketa.
Tilojen remontti aiheuttaa myös jatkossa pientä epäsäännöllisyyttä; poikkeuksellisista aukioloajoista jne. löytyy tieto nopeimmin Facebookista, mutta myös tälle sivulle ilmaantuu infoja.

ISO KIITOS KAIKILLE ASIAKKAILLE, ARTISTEILLE, JUHLAKANSALAISILLE, YHTEISTYÖKUMPPANEILLE, YSTÄVILLE JA YMMÄRTÄJILLE!

Kauppa on suljettu vuodenvaihteen yli, avoinna seuraavan kerran maanantaina 4. tammikuuta 2016. Yhteyttä meihin voi ottaa mailitse, osoitteen asematurku@gmail.com kautta.

Musiikkia ja mediaa

asema-8337

Asemaraina on pyörinyt youtubessa Chydeone & Leo Luxxxus - FORCE100 -albumia ennakoivan Pelkää! -videon muodossa erittäin hyvin, kiitos kaikille tsekanneille! Koko levy ilmestyy vinyylinä, kasettina ja digitaalisessa muodossa 2. huhtikuuta, ja noita fyysisiä ilmenemismuotoja sopii tietenkin varailla vaikkapa näiden sivujen yhteyslomakkeen kautta, mailitse asematurku@gmail.com, tai käymällä kaupalla. Vinyyleissä ja kaseteissa latauskoodit mukana.

12″ -laatikkoon ilmaantui tällä viikolla mm. hyvinkin spesiaalikampetta Kojak Giant Soundsilta; Herman Prime - Maajo on julkaisu, joka ei ihan joka putiikissa tule vastaan. Asemalta kympillä.
Read More …

Chydeone & Leo Luxxxus - Pelkää!

Aurinko pimeni, lööpit huutaa hätää, perjantai 13. meni just… PELKÄÄ!

Uusin Asemaraina-tuotos ulkona nyt. Chydeonen ja
Leo Luxxxuksen FORCE100 -levyn ensimmäinen lohkaisu ”Pelkää!” pitää sisällään yhteensä kahdentoista vokalistin remmin: äänessä Chydeone, Sattalite, K!RBy, Klaus Kustaa, Jussi Kuoma, Killa Knatti, Are, Jodarok, JV, Tommishock, Haamu, Puppa J, kuvissa vielä yksi tuttu hahmo enemmän…

Rytmissäkin pelätään!
12 KOTIMAISTA RÄPPÄRIÄ KLIKKIOTSIKOITA VASTAAN - KATSO VIDEO!